2006

Reippaana matkaan.

Espoon Saaristoregatta 4.6.2006 - tunnelmia yksinsoututaipaleelta

Heräsin sunnuntaiaamuna kellon pärähdykseen huomattavan virkeänä, varsinkin jos vertaa normaaliin työpäivään. Vire vaikutti hyvältä ja pikainen visiitti parvekkeella nosti mielialaa, koska sää oli muuttunut edellispäivien myrskystä tyyneksi ja sateettomaksi. Aamukahvin keittämisen jälkeen kävin herättämässä valmennuspäällikköä, mutta tällä osastolla herääminen otti kohtuuttoman koville. Pienen suostuttelun jälkeen myös johtoporras saatiin liikkeelle. Ravitsevan aamupalan jälkeen oli aika siirtyä festivaalialueelle.

Otarantaa lähestyessä ei ollut mitään merkkejä massiivisesta yleisötapahtumasta ja kisapaikalla ilmenikin, että kyseessä oli oikeastaan tynkäkisat. Pienveneitä oli kolme kpl (kaksi yksikköä ja yksi vuorosoutuvene) ja kirkkoveneitä viisi kpl. Onneksi paikalle saapui myös pitkäaikainen taistelupari ja joukkueen hengenkohottaja Antti "Kaima" Heikkinen. Olo tulevaan oli luottavainen, kun ainakin taustavoimat olivat hyvässä vireessä. Luottamusta herätti myös se, että Kaima pysyisi tällä kertaa tukevasti maankamaralla huoltotehtävissä (edellinen seikkailukisa päättyi merivedessä uimiseen kanootin kaaduttua).

Ensimmäisenä matkaan lähetettiin pienveneet. Otin heti hyvän aseman kärkijoukossa ja kyselin siinä alkuvetojen aikana, että onko reitti kavereille tuttu. Itse olin ensimmäistä kertaa ko. kisassa ja pienenä huolena oli, että kuinka hyvin sitä pysyy reitillä. Alkukiihdytyksen jälkeen lähestyimme Otaniemen siltaa. Keskityin, että en kolaroisi vieressä olevan veneen kanssa ja että linja olisi hyvä sillan alitukseen. Yht'äkkiä joku törmäsi vasempaan airoon. Airo irtosi hankaimesta ja putosi veteen. Merimerkki, prkle!! Pienen sadattelun jälkeen toinen airo paikoiltaan ja melontaoperaatio mereen pudonneen airon luo.  Järjestäjien kärkivene oli huomannut, että olin joutunut pulaan, joten he tulivat apuun. Kun he kuitenkin huomasivat, että sain itse poimittua airon, niin he sitten luonnollisesti pyöräyttivät veneen täydellä kaasulla ympäri. PRKLE!! Nyt alkoi oikeasti käämi palamaan. Läheltä piti, ettei vene kaatunut peräaaltojen johdosta. Pienen taistelun jälkeen sain taas veneen liikkumaan oikeaan suuntaan ja vilkaisu selän taakse osoitti, että kilpakumppanit olivat hävinneet suhteettoman kauas edelle. Perään lähetyt kirkkoveneet ohittivat minut jo tässä vaiheessa. Ei muuta kuin tilanteen nollaus ja oma "juoksu".

Muutaman kilometrin soudun jälkeen huomasin huoltojoukkueen heiluttelevan Westendin rannassa, joten ei tässä nyt sitten aivan yksin jääty. Lisäksi perääni oli ilmestynyt "raatovene", josta tulikin matkaseurani loppuajaksi. Vene poimi reittipoijut merestä sitä mukaan, kun pääsin niistä ohi. Vilkaisut selän taakse osoittivat, että muut pienveneet olivat aikalailla alussa tulleen etäisyyden päässä eli noin neljän minuutin verran edellä. Ero ei tuntunut ainakaan kaventuvan, joten tästä taisi todellakin tulla kirjaimellisesti yksinsoutu.

Reitti kierteli Espoon rantoja myöten kohti Suvisaaristoa. Yksinsoutuveneellä on aika vaikea pysyä reitillä, mutta onneksi perässä tulevan huoltoveneen kuljettaja vinkkasi rukkasella oikeaa suuntaa aina kun aloin pyörimään veneessä ja etsimään reittiä.

Seuraavan kerran sain kosketuksen huoltojoukkoihin Soukan salmessa n. 12 km soudun jälkeen. Ero kärkeen oli n. 5 min ja matka eteni suhteellisen helposti. Syketaso oli tippunut 140 paikkeille, kun se pitäisi olla 20 pykälää enemmän, jos koneesta otetaan tällaisessa suorituksessa kaikki irti. Kunnon taistelumotivaatio oli hukkunut johonkin matkan varrelle.

18 km kohdalla napsahti seuraava väliaika ja ero johtavaan yksikköön oli 8 min. Rannalta käskettiin tahdin kiristämistä ja sykkeen kohottamista. Jotain pientä rimpuilua yritinkin, mutta tässä vaiheessa alkoivat ongelmat takapuolen kanssa. Takareisilihasten kiinnityskohdat olivat liekeissä, mutta ei positiivisella tavalla. Ehkäpä harjoitusohjelmaan pitää lisätä voimaharjoittelua ja pakaranvenyttelyä. Määrien lisääminen on ainakin helppoa, kun lähtötaso on tuolla alueella aikalailla nollassa.

Loppumatka meni maalia odotellessa ja aivan lopussa otin jonkunlaisen loppukirinkin, jotta kolmen tuntia olisi alittunut. Tavoite ei onnistunut, vaan aika jäi vaivaiset 30 s tuosta rajasta. Kisan voittaja, Mikko Lahti, oli lopussa innostunut rykimään eroon vuorosoutuveneestä ja voittomarginaali meikäläiseen kasvoi lopulta 18 minuuttiin.

Alun sähellyksestä huolimatta reissu oli ihan mukava kokemus. Keli suosi ja reitti on maisemallisesti kaunis. Huoltajatkin pärjäsivät ihan hyvin, vaikka ilmeisesti jossain vaiheessa oli rannalla hieman palellut.

Jonkun verran harmittaa vähäinen osallistujamäärä. Pääkaupunkiseudulla on kuitenkin myös puuveneiden soutajia, joten luulisi, että osallistujia riittäisi enemmän. Ehkä tapahtumaa pitäisi mainostaa paremmin. Tai ehkäpä pienveneille pitäisi järjestää jotain hieman lyhempiä startteja näin alkukaudesta, niin saataisiin enemmän osallistujia.

Seuraavaksi puudutetaan takamusta viimeistään Kalevan Kierroksen soudussa.

Kynän ja airon varressa Risto Ilves

Olympialuokat 2006

Olympialuokkien kilpailuiden tulokset vuosilta 2002-2006 on kerätty Soutuliiton nettisivuille: http://www.soutuliitto.fi/soutu/olympialuokkien_soutu/kilpailut/tulosarkisto/

Tarkempia kertomuksia Soutumiesten kisakokemuksista ja -kommelluksista: http://soutumiehet.sporttisaitti.com/venekunnat/kisakertomuksia_2006/